Kuka oli Old King Cole? (Ja miksi hän oli niin iloinen vanha sielu?)

Tiedättehän, miten riimi menee:

Old King Cole oli iloinen vanha sielu,
Ja iloinen vanha sielu hän oli;
Hän kutsui piippunsa, hän kutsui kulhonsa,
Ja hän kutsui viulunsa kolme.

Joka viulunsoittajalla, hänellä oli viulu,
Ja hyvin hieno viulu hänellä oli.
”Twee tweedle dee, tweedle dee,” sanoivat viulunsoittajat.
O ei ole ketään niin harvinaista, kuin voi verrata
Kuningas Coleen ja hänen viulunsoittajiinsa kolmeen.

Mutta riippumatta siitä, kuinka hienoja hänen viulunsoittajansa viulut saattoivatkaan olla, ja riippumatta siitä, kuinka hilpeä kuningas itse saattoikaan olla, yksi kysymys jää:

Erään suositun teorian mukaan kyseinen ”vanha kuningas” ei itse asiassa ollutkaan kuningas, vaan ”Old Thomas Cole”, varakas kauppias, jonka sanotaan asuneen ja työskennelleen Readingissä, 40 mailin päässä Lontoosta, joskus kuningas Henrik I:n valtakaudella 1100-luvun alussa. Cole tunnetaan paremmin nimellä ”Thomas of Reading”, ja hänen elämäntarinansa kirjasi 1500-luvun lopulla englantilainen balladisti ja romaanikirjailija Thomas Daloney, joka selitti, että Cole oli kangaskauppias. Matkustaessaan kotoaan Readingistä tapaamisiin ostajien ja asiakkaiden kanssa Lontoossa Cole pysähtyi matkan varrella tavallisesti The Ostrich -nimisessä pubissa, jonka isäntä ja emäntä olivat sarjamurhaajia. He olivat virittäneet erääseen huoneeseensa luukun, joka pudotti heidän varakkaimmat vieraansa lattian läpi valtavaan kiehuvaan vesialtaaseen alla olevassa keittiössä. Deloneyn tarinan mukaan Cole yöpyi Strutsin viritettyyn makuuhuoneeseen yhteensä viisi kertaa, mutta joka kerta jokin odottamaton seikka – alakerran kortinpelaajien riita, tulipalo läheisessä kaupungissa, postin saapuminen Lontoosta – puuttui asiaan ja esti Colen kuoleman. Lopulta Cole kuolee rauhallisesti sängyssään The Ostrichissa, vuokraisäntien juoni paljastuu, pariskunta hirtetään, ja itse kuningas Henrik ilmestyy ja vaatii pubin polttamista maan tasalle.

Onko Thomas Colea ja hänen murhanhimoisia majatalonpitäjiään koskaan ollut olemassakaan, sitä voi vain arvailla, mutta kun otetaan huomioon, että Cole itse ei ole kuningas (puhumattakaan siitä, että hänen tarinansa on kaikkea muuta kuin hilpeä), vaikuttaa yhtä epätodennäköiseltä, että hän olisi nimimerkkimme ”hilpeän vanhan sielun” alkuperä. Sen sijaan meidän on ehkä matkustettava vielä kauemmas ajassa taaksepäin löytääksemme vastauksen.

Coel Hen eli ”Coel Vanha” oli walesilaissyntyinen Pohjois-Englannin kuningas joskus Rooman vallan loppupuolella Isossa-Britanniassa 4-5-luvulla. Joidenkin tietojen mukaan hän oli viimeinen henkilö roomalaisessa Britanniassa, jolla oli Dux Britanniarum eli ”Britannian herttua”, sotilaallinen arvonimi, joka annettiin Rooman armeijan johtajalle Britannian pohjoisosassa. Kun roomalaiset lähtivät, Coel pysyi vallassa pohjoisessa, ja hän hallitsi Eboracumissa (nykyisessä Yorkissa) sijaitsevasta tukikohdastaan käsin laajaa aluetta Walesin alueelta Skotlannin rajoille asti.

Legendan mukaan Coelin valtakausi päättyi 400-luvun alussa sen jälkeen, kun hän julisti sodan piktiläisten ja skotlantilais-irlantilaisten joukkojen liitolle, joka uhkasi kaataa brittien hallussa olleen Strathclyden kuningaskunnan ja käynnistää sieltä käsin hyökkäyksen omaan valtakuntaansa. Coelin kampanja heitä vastaan onnistui aluksi, ja hän perusti alueelle (nykyään Coylton Etelä-Ayrshireen) pysyvän leirin tukahduttaakseen mahdolliset uudet levottomuudet. Skotit ja piktit kuitenkin tekivät viimeisen yllätyshyökkäyksen Coelin varuskuntaa vastaan ja hajottivat hänet ja hänen miehensä ympäröivälle maaseudulle, ja sekasorron keskellä Coel kompastui suoalueelle ja hukkui. Hänen kuoltuaan, tiettävästi 70-vuotiaana, hänen valtakuntansa jaettiin hänen kahden poikansa kesken.

Coel oli siis varmasti kuningas, ja hän oli varmasti vanha aikaansa nähden – mutta oliko hän ”iloinen”?

Noh, muut kertomukset väittävät, että Coelilla oli musiikkia rakastava tytär, Helena, ja juuri hänen rakkautensa musiikkiin innoitti legendan, jonka mukaan hänen isänsä ”kutsui viulunsoittajiaan kolme”. Mutta tämä teoria ilmeisesti sekoittaa Coel Henin legendaariseen kelttiläiseen hallitsijaan ja roomalaiseen ratsuväen upseeriin nimeltä Coel Godhebog eli ”Coel Magnificent”. Jos Coel Godhebogin elämän yksityiskohdat eivät olekaan täysin fiktiivisiä, ne ovat vieläkin huterampia kuin Coel Henin, vaikka hänen kansanomaisesti sanotaankin asuneen Colchesterissa Essexissä ja (ainakin paikallisen kansanperinteen mukaan) antaneen nimensä kaupungille. (Molemmilla Coeleilla kerrottiin eri aikoina olleen Helena-niminen tytär, joka meni naimisiin Constantius Chloruksen kanssa ja synnytti Konstantinus Suuren. Mutta tämä on varmasti myytti: Helenan uskotaan syntyneen Vähä-Aasiassa, ei Britanniassa.)

Voi siis olla, että ”Old King Cole” ei itse asiassa perustu vain yhteen ”vanhaan Coeliin”, vaan pikemminkin kahteen – tarina saattoi alunperin olla tarinan innoittajana tarina kelttiläisestä Coel Henistä, ennen kuin se sekoittui myöhemmin tarinaan Colchesterin iloisesta Coel Godhebogista.

Kummankin teorian ongelmana on kuitenkin se, että riimiä ”Old King Cole” ei ole löydetty painettuna aikaisintaan vuonna 1709, kun taas sekä Coel Hen että Coel Godhebog kuolivat 4-5 vuosisadalla. Oliko heidän tarinansa todella niin tunnettuja, että ne olisivat innoittaneet riimiin yli 1300 vuotta myöhemmin? Siitä voidaan kiistellä – ja voi olla, että jossain historian kirjoissa on toinenkin Old King Cole odottamassa löytymistään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.